Lohtajan kikkomusiikkijuhlat

Äidinkieli, sydämen kieli

Julkaistu: 06.07.2016

En kaipaa pienen teatterin tunkkaista akustiikkaa ja nautin toki nykytekniikan mahdollistamasta käännöstekstien reaaliaikaisesta näyttämisestä. Mutta silti: mahdollisuudet kokea ooppera laulettuna omalla äidinkielellä ovat Suomessa olennaisesti kaventuneet, ja se on tappio. Ilmiö havainnollistuu itselleni paraikaa omassa työssäni.

Kun opiskelin sävellystä 1980-luvulla Helsingissä, oli Kansallisoopperan esityksissä kaksi huomattavaa eroa nykytilanteeseen: esityspaikkana oli Bulevardin vanha talo, ja kaikki laulettiin suomeksi, ulkomaiset teokset käännöksinä.

En kaipaa pienen teatterin tunkkaista akustiikkaa ja nautin toki nykytekniikan mahdollistamasta käännöstekstien reaaliaikaisesta näyttämisestä. Mutta silti: mahdollisuudet kokea ooppera laulettuna omalla äidinkielellä ovat Suomessa olennaisesti kaventuneet, ja se on tappio. Ilmiö havainnollistuu itselleni paraikaa omassa työssäni.
Ensimmäisen kirkko-oopperani kantaesitettiin Itävallassa kuusi vuotta
sitten: Die Geburt des Täufers oli sikäläisen Carinthischer Sommer -festivaalin tilaus ja siksi saksankielinen. Nyt sävellän sitä vastoin tekstiä, joka on suurimmalta osin suomenkielinen (seassa hiukan latinaa, ranskaa ja saamea, enemmän ruotsia).

Saksankielisen tekstin säveltäminen Itävaltaan osoittautui onneksi mahdolliseksi. Pääsin valitsemaan Lutherbibelistä kohtia jotka olivat ennalta tuttuja ja läheisiä, lähinnä Luukkaan evankeliumin alusta. Jo musiikkiopinnoissani olin vieraista kielistä tullut käyttäneeksi eniten juuri saksaa. Äänteet olivat tuttuja, ja painotuksissa sain apua tarpeen mukaan. Laadimme tekstin 95-prosenttisesti saksankielisen Raamatun pohjalta, yhdessä dramaturgi Jussi Tapolan ja saksantaitoisen muusikon Matti Kontion kanssa. Sen jälkeen kun festivaalin sydämellinen ja tarkka intendentti, Herr Dr. Schlee oli tekstin hyväksynyt, ei siihen enää ollut koskeminen. Ja ei sen puoleen, esimerkiksi sanajärjestyksillä, synonyymeillä ynnä muilla pelaamiseen ei kielitaitoni enää olisikaan riittänyt. Lopulta kaikki onnistui niin hyvin, että löydän nyt itseni tästä säveltämästä toista kirkko-oopperaani. Muun ohessa suhteeni saksan kieleen rikastui ja syveni, mistä on ollut paljon iloa.

Laestadius-oopperassa suhde kieleen on kokolailla toinen. Lamminmäen Jussi paimentaa työtämme lempeämmin ottein kuin itävaltalainen kollegansa taannoin. Kirjoitusprosessiin kuuluu ahkera asiantuntijoiden konsultoiminen, mutta pohjimmiltaan kirjoitamme librettoa kahdestaan ja yhteistyössä, ohjaajan ja dramaturgin Michael Baranin kanssa. Raamatun teksteillä on jälleen tärkeä rooli, mutta ne ovat tällä kertaa lyhyitä katkelmia, avainkohtiin sijoittuvia ”raamattumeditaatioita”.

Keskeinen ero on mahdollisuus säveltää suomenkielistä tekstiä, äidinkieltä, sydämen kieltä. Saan käyttää kieltä, jota ymmärrän suoremmin ja syvemmin kuin mitään muuta kieltä. Tuntuu ylelliseltä, kun rankan saksankielisen rupeaman jälkeen kielenä on yhtäkkiä suomi, jonka ominaisuudet ja soinnit, sanat ja merkitykset hallitsen ”kuin vettä vaan”. Toinen ylellinen piirre tässä projektissa on yhteistyö kanssalibretistini Michaelin kanssa. Toimiva vuorovaikutus avaa minulle, säveltäjälle, yhtäkkia uskomattomia mahdollisuuksia vaikuttaa librettoon työn kaikissa vaiheissa: voin valita tekstejä (esimerkiksi katkelmia Raamatusta tai Anna-Maija Raittilan runoja), voin kirjoittaa itse raakatekstiä jonka Michael työstää valmiiksi libretoksi, mutta voin myös säveltäessäni muokata hänen tekstiään (kun esimerkiksi tiedän, mikä vokaali ”kilahtaa kivasti” Esa Ruuttusen laulamana).

Saksankielisen fiksatun libreton jälkeen on siis ollut suuri ilo saada työpöydälle tekstiä, jonka sanat ja sisältö, fonetiikka ja kielioppi ovat kielen saralla sitä ominta ja tutuinta aluetta. Tekstiä, jonka merkityksiä, rakennetta, yksityiskohtia ja suhteita on mahdollista ottaa rikkaalla tavalla osaksi sävellystyötä, osaksi monensuuntaista luovaa prosessia. Suomen kieli on upea kieli, vaalikaamme sitä!

Mitä Kansallisoopperaan tulee, niin ymmärrän toki, että kansainvälisen oopperabisneksen ja paikallisten kulttuuri-identiteettien suhde on väistämättä hankala. Silti ihailen sitä, että maailmalla yhä on oopperataloja, joissa maan omalla kielellä lauletaan muutakin kuin Taikahuilua, hienoina esimerkkeinä Komische Oper Berlin ja English National Opera.

  • Suomen ev.lut. kirkko - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan seurakuntayhtym - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Lohtajan seurakunta - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan kaupunki - Kirkkomusiikkijuhlien tukija