Lohtajan kikkomusiikkijuhlat

Ammattilaisuudesta

Julkaistu: 05.06.2017

Kaksi viikkoa ohjausharjoituksia on nyt takana, ja viikko vielä edessä. Ollaan vaiheessa, jossa säveltäjä voi jättäytyä taka-alalle seuraamaan muiden ammattilaisten työtä.


Ennen ensimmäisten harjoitusten alkua olin kieltämättä aika hermostunut. Olin merkinnyt kalenteriini alkamisajaksi kello 10.30, mutta siitä huolimatta olin paikalla Vantaan musiikkiopistolla puoli kymmeneltä, aivan täpinöissäni ynnä kiukkuisena siitä että kaikki ovat myöhässä. Kanslisti ystävällisesti soitti kännykättömän säveltäjän tiedustelut kapellimestarille, ja vähitellen siitä sitten päästiin alkuun.

Mutta kun pari päivää oli kulunut, olin jo täysin rauhoittunut: tässä on tiimi, joka todella osaa työnsä. He eivät oikeastaan tarvitse minua mihinkään, sen jälkeen kun olin heille nuotit ajoissa toimittanut. Todellista hyötyä minusta on ainoastaan rekvisiitan siirtelyssä ennen ja jälkeen harjoitusten. Mutta ei läsnäolostani ole pahasti haittaakaan ollut, ja on ollut hyvin kiinnostavaa seurata, miten ohjaaja Michael Baran tekee työtään, yhdessä kapellimestarin, laulajien ja korrepetiittorin kanssa. Viime viikolla oli myös yksi orkesteriharjoitus, ja tämän periodin lopuksi pidetään viikon päästä ns. Sitzprobe: koko teos vedetään läpi ilman näyttelemistä. Hienoja soittajia on Lamminmäksi saanut kiinnitettyä, maan parhaista orkestereista.

Tällaisen parituntisen kirkko-oopperan säveltäminen on ollut puolentoista vuoden prosessi. Jos vähän kärjistää, niin se on ollut umpitunneli, jonka päästä hoipuin vappuna ulos niin sanotusti hämärän rajamailla. Nyt kun ohjaaja, kapellimestari, laulajat ja soittajat ovat teokseen tarttuneet omalla ammattitaidollaan, on ihmeellistä saada omilla korvillaan ja silmillään aistia: niin, tuollainen se siis on. Samaan aikaan oma mieli työstää jo seuraavaa sävellystä.

Kun olin nuori, niin oli tapana sanoa, että ”taiteen henki on nöyryys”. Opettajani Einojuhani Rautavaara vertasi usein säveltäjän ammattia kätilön tai puutarhurin työhön, jossa vääränsorttinen aktiivisuus on haitaksi. Kolmas ammatti johon Rautavaara säveltäjän työtä vertasi, on kullanhuuhdonta: on toki tehtävä valtavasti työtä, löytääkseen kaiken soran joukosta niitä hippuja. Mutta viime kädessä kulta on lahjaa, ehkä minun löytämääni ja minun käsieni kautta kulkenutta, mutta ei viime kädessä minun tekemääni. Ja oopperan saralla se kullanhuuhdonta on mitä suurimmassa määrin ryhmätyötä, johon kaikki osallistuvat omalla ammattitaidollaan.

Painotetaan nyt lopuksi, että käytän tässä kulta-sanaa samassa merkityksessä kuin Paavali, 1. kirjeessään korinttilaisille.
  • Suomen ev.lut. kirkko - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan seurakuntayhtym - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Lohtajan seurakunta - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan kaupunki - Kirkkomusiikkijuhlien tukija