Lohtajan kikkomusiikkijuhlat

KUVIA KIRKOISSA

Julkaistu: 25.07.2018

Taannoin esitettiin Helsingin tuomiokirkossa modernia urkumusiikkia.
Tapahtumaan liittyi seminaari, jossa soittimen ja uuden musiikin suhdetta pohdittiin. Mieleeni jäi säveltäjä Juha T. Koskisen repliikki:
”On vaikea ottaa mitään todesta tilassa, jota hallitsee niin kiiltokuvamainen alttaritaulu.”


Kun kirjoitan musiikista, teen sen ammattilaisena: taustanani on systemaattinen koulutus, joka on avannut polkuja yhteen musiikin ilmiöön, säveltämiseen. Säveltäjän työnkuvaan kuuluu rikas suhde tarpeeksi moniin perinteisiin, niiden teorian ja käytännön kunnollinen tunteminen. Tähän tuntemiseen viittaa myös saksankielisessä perinteessä käytetty termi Kenner.

Suhteessani kuvataiteeseen olen puhdas amatööri, saksalaisittain Liebhaber, taiteen ”rakastaja”. En ole koulun kuvataidetuntien lisäksi alaa opiskellut, ja edellinen itse piirtämäni kuvakin taitaa olla kouluajoilta. Nautin kuitenkin paljon tauluista, ja taidemuseot ovat minulle tärkeitä vierailukohteita. Koen voimakasta vuorovaikutusta musiikin ja kuvataiteen välillä monilla tasoilla: väreissä, muodossa, viittaussuhteissa, kulttuurinsa heijastajina ja viesteinä. Esimerkiksi Alwar Cawénin taulujen murrettujen värien maailmassa on mielestäni jotain samaa kuin minun musiikkini harmoniassa.

Nautin siitä, että kuvataiteen piirissä voin liikkua yksityishenkilönä, ilman musiikkiin liittyviä ammatillisia vastuita: ei tarvitse tehdä taidetta, ei hallinnoida mitään eikä harjoittaa julkista kritiikkiä.
Voin myös lukea tekstejä kuvataiteesta ihan rusinat pullasta -periaatteella, mitä huvittaa ja käsiin sattuu.

Tältä mutu-pohjalta kirjaan nyt pari huomiota kuvataiteesta muutamassa kirkkotilassa.

Olen täysin samaa mieltä kollegani Juha T. Koskisen kanssa Helsingin tuomiokirkon alttaritaulusta, jonka aiheena on Jeesuksen ristiltä otto.
Vaikeaa on nykyihmisen löytää suhdetta tähän anonyymin venäläisen akateemisuuden edustajan työhön. Sen teennäinen tyyli 1800-luvun puolivälistä tuntuu yhdentekevältä. Taulun tekemällä tehty vakavuus aliarvioi katsojaa.

Voi olla, ettei aikoinaan ollut parempaa tarjolla. Mutta kun katsoo esimerkiksi Helene Scherfbeckin alttaritaulua Ruotsinpyhtään kirkossa, tulee etsimättä mieleen: kun suomalainen maalaustaide nousi siivilleen 1800-luvun lopulla, olisi siinä vaiheessa pitänyt olla rohkeutta ja näkemystä tehdä oikeat käytännön johtopäätökset myös Helsingin tuomiokirkon suhteen! Onneksi aikojen parantuessa suomalaisiin kirkkotiloihin on saatu hankituksi ehtaa taidetta, Ruotsinpyhtään lisäksi esimerkiksi Tampereella.

Muutama vuosi sitten käsiini sattui teksti, joka auttoi minua käsittämään, miksi Helsingin tuomiokirkon alttaritaulu on niin kiusallista kitschiä. Saksalainen teologi Paul Tillich on pohtinut paljon kuvataiteen ja teologian suhdetta 1900-luvun kokemusten valossa.
Hän painottaa taidefilosofiassaan, että kaikessa kuvataiteessa on aina jossain suhteessa läsnä kolme osatekijää: ihanteellisuus, esittävyys ja ilmaisevuus, tai niinkuin taidetermeillä sanotaan: idealismi, realismi ja ekspressiivisyys.

Ongelmana 1800-luvun sakraalitaiteessa Tillich pitää idealismin ja realismin epäpyhää liittoa, jossa ekspressiivisyys häivytetään, lakaistaan maton alle. Jostain tällaisesta Helsingin taulussa taitaa olla kyse. Saman aiheisissa Rembrantin tapaisten vanhojen mestarien töissä tilanteen todellisuus tulee iholle ihan toisella tavalla. Niissä väreilee rikkaasti Tillichin mainitsemien osatekijöiden välinen vuorovaikutus. Puhumattakaan Scherfbeckin ylösnousemuskuvasta!

Onneksi Suomessa on kirkkotiloja, joiden alttaritauluissa ja muussa kirkkotaiteessa on kulttuuria luovaa voimaa. Elämäni ensimmäiset vajaat parikymmentä vuotta asuin Jyväskylässä. Taulumäen kirkon alttaritaulu on Eero Järnefeltin käsialaa. Siinä on kuvattu mykistävä kohtaaminen aaltoihin vajoavan Pietarin ja veden päällä seisovan Jeesuksen kesken.
Oli aikamoinen vääntö sata vuotta sitten, että maalaus ylipäänsä saatiin jyväskyläläisen kirkkokansan nähtäville. Mutta siellä se on, elämänkuva kaikille meille hukkumisen uhan alla kipuileville. Hugo Simbergin freskot Tampereen tuomiokirkossa ovat jälleen satavuotismuistojen keskellä osoittaneet puhuttelevuutensa. Ja niin edelleen.

Mielestäni Mikael Toppeliuksen alttaritriptyykki Lohtajan kirkossa 1770-luvulta on myös komea esimerkki suomalaisen sakraalitaiteen voimasta. Siinä ei ekspressiivisyyttä ole häivytetty, vaan ristiinnaulitsemisen, Abrahamin uhrin ja Getsemanen todellisuus on kuvattu väkevästi. Alttaritaulu olikin yksi kirkko-oopperani lähtökohta.
Sen kuva Jumalan Karitsasta ristinpuussa on suomalaisen talonpoikaisrokokoon vaikuttavimpia maalauksia, jotain aivan muuta kuin Helsingin tuomiokirkon väistelevä akateemisuus! Hyvä pojat, hyvä Lohtaja!

Teimme ”Kolmen kirjeen” librettoa tiiviissä yhteistyössä Michael Baranin kanssa, mutta varsinaiset ohjaukselliset ja näyttämölliset ratkaisut Michael teki itse, harjoitusperiodien aikana, kun partituuri oli jo valmis. Pidin paljon Baranin ohjauksesta, mm. siitä syystä, että hän enimmäkseen ohitti muutamat partituuriin kirjoittamani näyttämöohjausta koskevat harakanvarpaat. Yhden ohjeen hän kuitenkin toteutti:

Näyttämön takana Lohtajan kirkossa oli ns. tylli, ohut kangas, joka voidaan valaistukselle tehdä joko näyttämön takaseinäksi tai läpinäkyväksi. Olin toivonut alttaritaulua valaistavaksi III näytöksessä, sillä hetkellä kun Sofia laulaa: ”Kaikkein hirveimpiä tekoja tehdään aina silloin, kun Jumalaa käytetään lähimmäisen koskemattomuuden loukkaamiseen. Mutta teurastettu Jumalan Karitsa on vahvempi kuin kukaan!”

Ooppera on vuorovaikutusta eri taiteenlajien kanssa. Olin iloinen, että saimme tällä tavoin ”Kolmeen kirjeeseen” mukaan myös kuvataiteilijan panoksen yli 250 vuoden takaa, teoksen viestiä artikuloimaan.

Vaikka kuinka olen amatööri, rohkenen tässä esittää yleisen toiveen:
kirkkojen kuvataiteen pitää olla kunnon taidetta, joka artikuloi lahjomattomasti olemassaolon syvimpiä kysymyksiä. Tsaarin Helsingin tuomiokirkkoon aikoinaan valitsema kvasitaide ei mielestäni tätä kriteeriä täytä. Annetaan ammattitaiteilijoiden luovuudelle rohkeasti tilaa kirkossa! Ajetaan sieltä ulos varovainen keskinkertaisuus, joka ei muuta palvele kuin ulkokultaisuutta, pelkoa ja kontrollintarvetta
  • Suomen ev.lut. kirkko - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan seurakuntayhtym - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Lohtajan seurakunta - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan kaupunki - Kirkkomusiikkijuhlien tukija