Lohtajan kikkomusiikkijuhlat

Kaukainen rakkaus ja Enkeli taivaan: kirkkautta ja ryönää

Julkaistu: 06.01.2017

Joulukuuhun sisältyi tekstin ja musiikin suhteesta kaksi kokemusta, joita haluaisin kommentoida.

Terveisiä oopperaverstaalta. Joulut on vietetty ja loppiainen koittanut. Toimitin joulun alla laulajille lopulliset nuotit prologista ynnä 1. ja 3. näytöksestä. Toisen näytöksen olin jo aiemmin antanut pianopartituurina. Siitä oli kuitenkin jäänyt tunne, että tarkistuskierros olisi tarpeen, ja luontevinta olisi samalla kertaa kirjoittaa 2. näytös partituuriksi: vasta tarkempi käsitys soinnista ja soitintekstuureista auttaa oikealla tavalla tarkentamaan laulajien tekemisiä. Sovimme siksi että teen toisen näytöksen lopullisen version tämän kuun loppuun mennessä. Sitä olen joulun jälkeen sorvannut, ja tavoite näyttää realistiselta.

Joulukuuhun sisältyi tekstin ja musiikin suhteesta kaksi kokemusta, joita haluaisin kommentoida. Yksi huikeimpia oopperaelämyksiäni ikinä oli New Yorkin Metropolitanin esitys Kaija Saariahon Kaukaisesta rakkaudesta! Tekijöiden huikea taituruus musiikillisten ja näyttämöllisten keinovarojen kanssa vakuutti, ja kaiken silasi aitoamerikkalainen luontevuus: kyky tehdä vaativasta teoksesta helposti lähestyttävä ilman kosiskelua.

Suomalaisen naisen säveltämä ooppera Metropolitanin omana tuotantona: asetelmassa on herkullisuutta, joka tuo mieleen suomalaisen maalaustaiteen historian. Patriarkaalisen perinteen puitteissa on tapahtunut sellaista ja tällaista naisten syrjimistä, mutta loppupeleissä Helene Schjerfbeck pesee mennen tullen kaikki aikalaisherransa, edelfeldit ja gallen-kallelat.

En osaa ranskaa, mutta oopperan tekstiä oli silti helppo seurata elokuvateatterin tekstityksen avulla. Ennen muuta seuraamisen helppous nousi kuitenkin säveltäjän tavasta käsitellä tekstiään, sekä tietenkin Maaloufin libreton suurenmoisesta kiteytyneisyydestä.

Ihmisen normaali kieli ja tapa puhua on hyvin rikas ilmiö, jos aletaan tosissaan tutkia sen ajankäyttöä, sointia, sävelkorkeutta, kielioppia ynnä muuta. Yksi sävellysopintojen harjoituksia onkin yrittää kirjoittaa normaalin puheen rytmi normaalien nuottien avulla. Jos nuotit näyttävät yksinkertaisilta, niihin nuotinnettu ajankäyttö kuulostaa kulmikkaalta, ei normaalipuheelta. Jos taas puheen luontevuus onnistutaan nuotintamaan, nuotit näyttävät Boulezin tai Ferneyhoughin teoksen lyömäsoitinstemmalta.

Tähän problematiikkaan Saariaho on pitkän ja sinnikkään työnsä puitteissa sukeltanut syvälle. Tuloksena on Kaukaisessa rakkaudessa oopperapartituuri, jonka suhde tekstiin kunnioittaa ihmisen kielellisen hahmotuskyvyn rikkautta ja antaa sen heijastua musiikkiin täysipainoisesti: paradoksaalista kyllä juuri musiikin rikaspiirteisyys luo kielellistä käsitettävyyttä. Ajankäytön, sointien ja intonaatioiden rikkaus kietoutuu koko ajan tekstin merkityksiin: jokaista askarruttaviin kysymyksiin rakkaudesta, kuolemasta, uskosta, taiteen etiikasta.

Jos oli oopperakokemus virkistävä, niin samaa ei voi sanoa päivän virrestä joulupäivän messussa Espoon Otaniemen kappelissa. Messusta muutoin ei ole pahaa sanottavaa: juhlallinen tilaisuus hienon saarnan kera; musiikin kruunasi kanttori Hannu Jurmun upeasti laulamat perinteiset joululaulut. Mutta se päivän virsi, Enkeli taivaan. Voi hyvänen aika.

Emerituspiispa Eero Huovinen on kirjassaan käynyt läpi Lutherin virren koko suomalaisen käännöshistorian, aina nykypäivään asti (Eero Huovinen: Enkeli taivaan: rakas jouluvirsi). Vasta lukiessani kirjaa pari vuotta sitten tutustuin ensi kertaa Niilo Rauhalan käännökseen, joka oli ehdolla virsikirjauudistuksessa 1980-luvulla. Ihastuin Rauhalan käännökseen: se yhdistää kirkkaan nykykielen Lutherin alkuperäiseen tekstiin tavalla, joka saa perinteisen jouluvirren kukoistamaan. Kuten muistamme, sosiaalinen paine johti kirkolliskokouksessa Rauhalan ehdotuksen hyllyttämiseen ja vanhan käännöksen säilyttämiseen.

Kun minä sitten tällaisena nykyihmisenä, rankan oopperasävellys-syksyn uuvuttamana raahaudun joulukirkkoon, niin pakko sanoa: risoo tosissaan, kun pitää laulaa: ”miks’ hämmästyitte säikähtäin”. Ynnä muuta sellaista, joka sata vuotta sitten on ollut ihan pätevää suomenkielistä runoutta, mutta joka nykypäivänä on auttamatta muuttunut ryönäksi. Eri muinaisperinteiden harrastaminen ja tutkiminen on luvallista ja arvokasta, mutta ei niillä saisi kyykyttää tavallista ihmistä, joka yrittää nykymaailmassa elää elämäänsä.

No, paljon hyvää 1980-luvun virsikirjauudistukseen joka tapauksessa sisältyi, ja hiljan ilmestynyt Lisävihko se vasta mainio onkin. Ja ehkä nämä parikymmentä isoisän aikaiseen asuun jätettyä virttä saadaan vielä virkistettyä.

Hyvää uutta vuotta kaikille!




  • Suomen ev.lut. kirkko - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan seurakuntayhtym - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Lohtajan seurakunta - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan kaupunki - Kirkkomusiikkijuhlien tukija