Lohtajan kikkomusiikkijuhlat

Syksyisiä ajatuksia oopperasta ja realismista, kielistä ja metatekstistä

Julkaistu: 01.10.2016

Pohdin taannoin kielen asemaa oopperan tekemisessä sitä taustaa vasten, että voin saksankielisen esikoisoopperani jälkeen nyt säveltää oopperaa jonka keskeinen kieli on äidinkieleni suomi. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa kahdesta muusta kielen piirteestä tässä projektissa: ensinnä muiden kuin suomen kielen roolista libretossa, sitten Laestadius-oopperan metatekstistä, messutekstistä.

Olin taannoin melko pitkään töissä yliopistolla, Turun yliopiston musiikkitieteen lehtorina. En ole koskaan saanut systemaattista tieteellistä peruskoulutusta, ja tulokulmani yliopistomaailmaan olikin taiteentekijän kokemus, säveltäjän tietotaito. Yliopistojen perinteessä on ollut tapana, että musiikkitieteessä musiikin kielioppia (esimerkiksi kontrapunktin ja analyysin muodossa) opettaa nimenomaan säveltäjä. Tällaisella yliopistollisella musiikinopettajalla on yhä vankka rooli esimerkiksi Saksassa, vaikka sitä Suomessa onkin tarmokkaasti ajettu alas (mitä Pasi Lyytikäinen on kuvannut blogissaan sattuvasti).

On usein ilahduttavaa lukea musiikkitieteen tuotteita, artikkeleita joissa on selkeä ongelmanasettelu, johon sitten pureudutaan kunnollisesti ja päädytään johonkin valaisevaan. Musiikkiin liittyy paljon sanoin tavoittamatonta salaperäisyyttä, mutta samalla myös yhtä ja toista sellaista, jonka tietämisellä ja ymmärtämisellä on vissi tilansa ja velvoittavuutensa. Minusta ei yliopistolla tullut tieteenharjoittajaa, ja päädyinkin vähitellen vaihtamaan tieteelliset opintoni taiteellisen tohtorintutkinnon tekemiseen. Sitä kautta kypsyi myös päätös irtisanoutua yliopistovirastani ja ryhtyä vapaaksi säveltäjäksi. Olen joka tapauksessa kiitollinen vuosista alma materin helmoissa: opin lukemaan tieteellisiä tekstejä, joista jatkuvasti ammennan virkistystä ja virikkeitä työhöni. Kun itse kirjoitan musiikista, esimerkiksi tässä, kyse ei ole tieteellisestä tekstistä, vaan esseismistä, joka toki on lähtökohtaisesti avointa kaikelle musiikkia koskevalle tiedolle ja kokemukselle.

Pohdin taannoin kielen asemaa oopperan tekemisessä sitä taustaa vasten, että voin saksankielisen esikoisoopperani jälkeen nyt säveltää oopperaa jonka keskeinen kieli on äidinkieleni suomi. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa kahdesta muusta kielen piirteestä tässä projektissa: ensinnä muiden kuin suomen kielen roolista libretossa, sitten Laestadius-oopperan metatekstistä, messutekstistä.

Suomi on libreton hallitseva kieli, mutta sen lisäksi käytämme viittä muuta kieltä: latinaa, ranskaa, meänkieltä, ruotsia sekä saamea. Mistä moinen ja mikä on näiden kielten tehtävä kokonaisuudessa?

Meänkieltä käytetään oopperan toisen näytöksen lopussa. ”Lapin Marian” kohtaamisen rohkaisemana Laestadius pitää saarnan, jonka tekstinä on katkelmia Piteån piispan v. 2011 Laestadiuksen muistoksi pitämästä meänkielisestä saarnasta. Oopperan lopulla ruotsi nousee pintaan, kun Laestadius suorittaa oman poikansa ruumiinsiunausta ja on itse lapsena oman isänsä väkivallan kohteena. Saamenkieli liittyy sankarimme äidin laulamaan saamelaiseen kehtolauluun, ja ranska puolestaan Laestadiuksen yritykseen julkaista kansatieteellinen teoksensa Ranskassa.

Yhteistä kaikille näille on historiallisen realistisuuden, todentunnun tiheneminen. Ooppera taiteenlajinahan on lähtökohtaisesti pikemmin tyylittelevä kuin realistinen: harvapa kysyy puolisoltaan laulaen, kuinka tumman paahtoleivän tämä tänä aamuna haluaa; ja toisaalta, jos tällaisen tapauksen säveltää oopperan kohtaukseksi, tulos on todennäköisesti kyseenalainen. Samaan hengenvetoon on todettava, että monenlaiset realistiset vaikutteet ovat kautta aikojen olleet oopperan olennainen piirre, ei vähiten Janacekin tuotannossa tai italialaisessa verismissä. Tyylittelyn ja realismin välillä vallitseekin oopperassa herkkä tasapaino, jota pitää varjella kuin silmäterää. Yksi esimerkki on Kansallisoopperan kaksi eri versiota Kokkosen Viimeisistä Kiusauksista: ensimmäisessä suhde oli kohdallaan ja toisessa pahan kerran hukassa, niin ohjauksessa, lavastuksessa kuin puvustuksessakin.

Tässä mielessä on helpompi pohtia sitä, mitä yritämme karttaa, kuin määritellä tarkemmin päämääräämme, onnistunutta oopperaesitystä. Tehtäväkseni on langennut oopperan säveltäminen historiassa eläneestä henkilöstä, joka on kaiken kukkuraksi ns. suurmies suomalaisessa kirkkohistoriassa. Päämääränä ei voi olla dokumenttimainen opetusvideo, sellaisten asioiden näyttämölle tuominen jotka voi luontevammin omaksua tietokirjoista. Päinvastaiseen äärimmäisyyteen eksyminen voi olla yhtä tuhoisaa: vastuuton jalat ilmassa hörhöileminen on ilman muuta pois laskuista. Miten tasapainoilu onnistuu, sen suhteen ollaan vuoden kuluttua viisaampia.

Tällaisen oopperan säveltämisen motiivit ovat lähtökohtaisesti moninaiset ja monensuuntaiset. Pohdin lopuksi niistä yhtä. Tieteellisessä perinteessä on yksi käsite, jota en koskaan oppinut ymmärtämään kovin syvällisesti. Ilmiö vaikutti kiinnostavalta ja on jäänyt vaivaamaan minua: kyse on metatekstistä. Tiedän periaatteessa, että metateksti on taustalla epäsuorasti vaikuttava syvempi, pintailmiöitä jäsentävä tekstitaso. Haluan tässä projektissa nyt ihan käytännössä oppia itse käsittämään paremmin, mitä metateksti on ja voi olla.

Latinan kielellä ei Laestadiuksen elämässä ole historiallista referenssiä (lukuunottamatta kasvien tieteellisiä nimiä). Latinaksi lauletaan oopperassa katkelmia katolisesta messusta sekä kuolinmessusta, requiemista. Latinan kielen tällainen käyttäminen ei siis viittaa historialliseen realismiin, vaan pikemmin ylihistorialliseen yleispätevyyteen. Kun Laestadius tekee kuolemaa, hän on jättämässä ajallisuuden ja paikallisuuden ja siirtymässä kohti tuonpuoleisuutta. Tämän merkkinä kuullaan latinaksi katkelmia messuteksteistä. Jos valinnan haluaa käsittää myös ekumeenisena eleenä reformaation juhlavuonna, niin kaikin mokomin ( ja miksi ei myös kommenttina vanhoillislestadiolaisuuden eksklusiivisesta pelastuskäsityksestä, jota Laestadius pääsee kyllä itsekin kommentoimaan teoksessa ihan suoraan). Suurimmaksi osaksi messun tekstiä ei lauleta, mutta metatekstinä se säteilee koko ajan vaikutustaan. Esimerkiksi Glorian kohdalla oivalluksen valo pääsee säteilemään kirkkaasti, kun Laestadius tekee merkittävän kasvitieteellisen löydön, vaikka varsinaisesta Glorian tekstistä ei lauleta sanaakaan.

Oli ainakin kaksi syytä valita metatekstiksi juuri messu. Päähenkilön kuolinhetken suhteen requiem on luonnostaan lankeava tekstivalinta. Toisaalta messun kokonaisrakenne alusta loppuun on hiljattain tullut minulle tutuksi sen kautta, että ennen oopperaa sävelsin latinankielisen messutekstin 40-minuuttiseksi teokseksi sekakuorolle parin soittimen kera, kamarikuoro Dominantelle. Messun tekstin sisällön ja rakenteen rikkaus on kuin katedraali: sen suojissa, siitä käsin ja sen kantamana oli luontevaa lähteä kulkemaan eteenpäin.
  • Suomen ev.lut. kirkko - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan seurakuntayhtym - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Lohtajan seurakunta - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan kaupunki - Kirkkomusiikkijuhlien tukija