Lohtajan kikkomusiikkijuhlat

Vihan voimalla?

Julkaistu: 27.02.2017

1960-luvun puolivälissä julkaistiin sanomalehdessä kuolinilmoitus seuraavanlaisen tekstin kera: ”NN oli hurskas ja jumalinen mies, mutta hänen vaimonsa ja lapsensa olivat julkijumalattomia." Taustaksi: vainaja oli lestadiolainen, muu perheväki taasen körttiläisiä.


Oopperani dramaturgian lähtökohdaksi muodostui jännite Laestadiuksen elämän valoisien puolien ja nykylestadiolaisuuden pimeiden puolien välillä. Asetelma ei kuitenkaan ole mustavalkoinen, ja lapsuus-teemaan liittyy myös rankkoja Lars Levin omia kokemuksia. Teoksessa keskeinen Laestadiuksen oman elämän varjo on kuitenkin hänen suhteensa Paavo Ruotsalaiseen.

Kun luin Pentikäisen & Pulkkisen kirjaa LLL – 1 mies, 7 elämää, minua hämmästytti ehkä eniten siihen sisältyvä katkelma Laestadiuksen ja Paavo Ruotsalaisen kirjeenvaihdosta. Teksti sisältää solvaamisen piirteitä siinä määrin, että kirjeenvaihto johtaisi nykymaailmassa todennäköisesti oikeustoimiin. Että sellaisia suomalaisen herätyskristillisyyden suurmiehiä.

Kirjeenvaihto avaa näkymiä myöhempään kehitykseen, aina nykypäivää myöten. Kun eri herätysliikkeisiin kuuluvat kolhivat lähimmäisiään, sekä omiin liikkeisiinsä kuuluvia että ulkopuolisia, se tapahtuu jo suorastaan satojen vuosien aikana kerätyn vihan voimalla. Alussa siteerattu julkinen sanomalehden kuolinilmoitus on siitä yksi käytännön esimerkki. Kun ensi kertaa ilmoituksesta kuulin, ajattelin että kyse on varmaan 1920-luvusta. Mutta ei: kyse on 1960-luvusta, ei siis 1860-luvusta. Mikä on perustana kristittyjen keskinäisessä vuorovaikutuksessa? Isiltä Peritty Viha, vaiko se evankeliumin valo, joka erityisen kirkkaasti säteilee Johanneksen evankeliumin 17. luvussa?

Näiden kysymysten äärellä tuntee tällainen tavis-seurakuntalainen ja säveltäjä syvää voimattomuutta. Mutta onneksi on musiikki. Länsimaisen oopperaperinteen ydintä on mahdollisuus työstää syvimpiä ja ahdistavimpia kysymyksiä, mahdollisuus tunnustella toivon näköaloja taiteen keinoin.

Kuten aiemmin kirjoitin, oli Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset minulle kouluiässä avainelämys. Siitä olen iloinen, että 1970-luvun kohtaamisestani Kokkosen teoksen kanssa on nyt ehtinyt kulua tarpeeksi monta vuosikymmentä. Oma Laestadius-oopperani ei ole mikään Viimeisten kiusausten jatko-osa, tyyliin seuraava herätysjohtaja kuolinvuoteella. On ollut aikaa kypsytellä omaa tulokulmaa samaan aihepiiriin.

Eli miten minä käsittelen surkeutta, josta em. kuolinilmoitus on esimerkki? Ainakin siten, että mitään ei lakaista maton alle: ihmiset saavat mahdollisuuden kertoa avoimesti omista aidoista kokemuksistaan. Uskonnon uhrien viestit kuullaan ja otetaan tosissaan. Surulle annetaan tilaa, eikä vähiten Laestadiuksen omalle katumukselle: tästä aukeaa musiikin tilaisuus tavoittaa jotain sellaista, joka muutoin jää tavoittamatta. Mihin sitten perustuu rohkeus antaa tilaa ihmisten pahimmille kokemuksille, uskonnon herkässä kontekstissa? Siitä kertovat esimerkiksi oopperaani säveltämäni seitsemän ”raamattumeditaatiota”, tekstit ja niiden musiikki.

Viime viikolla sain koko partituurin sillä tavoin valmiiksi, että teos olisi jo mahdollista esittää. Nyt on sitten pari-kolme kuukautta aikaa viilata yksityiskohtia, laatia pianopartituuria, tehdä stemmoja, tehdä laulajien kanssa hienosäätöä. Mutta sitä ennen pidän viikon loman.
  • Lohtajan seurakunta - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kokkolan kaupunki - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Keski-Pohjanmaan Konservatorio - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • KPK Yhtiöt - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Opetus- ja kulttuurioministeriö - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Taiteen edistämiskeskus - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Kirkkohallitus - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Suomen ev.lut. kirkko - Kirkkomusiikkijuhlien tukija
  • Bothnia Classic - Kirkkomusiikkijuhlien tukija